#uuttastockaa: Tulevaisuuden tavaratalon kehittämistä asiakkaiden kanssa

Miten voisimme paremmin palvella juuri sinua henkilökohtaisesti? Minkälaisia digitaalisia palveluita voisimme tuoda mukaan tavaratalokokemukseen? Muun muassa näistä asioista olemme viime aikoina keskustelleet asiakkaidemme kanssa sosiaalisessa mediassa.

Käynnistimme tammikuussa asiakastuntijaohjelman nimeltään #uuttastockaa, jonka tavoitteena on tuottaa hyviä ja aidosti toteutettavia ideoita Tapiolan uutta tavarataloa varten. Kutsumalla asiakkaamme mukaan keskusteluun somessa tahdomme varmistaa sen, että palvelumme vastaavat parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaidemme toiveita ja odotuksia.

Somessa käytyjen idearikkaiden keskusteluiden pohjalta kutsuimme joukon asiakkaitamme Tapiolan Tempo-ravintolassa järjestettyyn workshoppiin keskustelemaan Tapiolan Stockmannin tulevaisuudesta ja jatkojalostamaan jo esille tulleita kehitysideoita. Ensimmäisen workshopin teemana oli tavaratalokokemus, ja tarkoituksenamme on järjestää kevään aikana vielä kaksi workshopia teemoista ruoka & koti sekä muoti & kauneus.

Ilmapiiri Tempossa oli innostunut ja energinen, kun kymmenkunta asiakasta keskusteli omista toivomuksistaan unelmien tavaratalon ominaisuuksien suhteen. Paikallaolijat puhuivat rennoissa tunnelmissa aluksi tavaratalojen entisestä merkityksestä ja nykyisestä olemuksesta. Tämän jälkeen aihe vaihtui tulevaisuuden innovaatioihin ja keskusteluun siitä, millaisia asiakaskokemuksia tavaratalo voi parhaimmillaan tarjota.  

Palvelusta toivotaan henkilökohtaisempaa ja innovatiivisempaa

”Toivomme, että hyödyntäisitte sitä tietoa, mitä teillä on ostohistoriastamme. Olisi hienoa, jos voisimme tulevaisuudessa saada kohdennettua ja yksilöityä sisältöä ja tarjouksia”, kuului toivomus kanta-asiakkailtamme. Keskustelu unelmien tavaratalosta painottui neljään eri toivomukseen. Tärkeää tulevaisuuden ostokokemuksessa on tuotteiden alkuperä ja eettisyys, kun taas tavaratalokokemuksen tärkeimpänä ominaisuutena ovat laadukas palvelu ja asiantuntemus. Asioinnista toivotaan entistä räätälöidympää ja henkilökohtaisempaa esimerkiksi digitaalisten palveluiden ja applikaatioiden avulla, mutta toisaalta tavaratalon toivotaan toimivan fyysisenä inspiraation lähteenä mm. kauniiden visuaalisten esillepanojen myötä. Palveluja voisi kohdistaa entistä enemmän myös lapsiperheille ja nuorille, kun taas iäkkäämmät asiakkaat tulisi ottaa huomioon järjestämällä levähdyspisteitä ja esteetön kulku tavaratalossa.  

Tapiolan ja Suomen paikallistavaratalojen johtaja Tuija Wänttinen on tyytyväinen illan antiin. ”Kävimme aktiivista keskustelua asiakkaiden kanssa ja saimme mahtavia ideoita, joista osa onkin meillä jo työn alla. Oli hienoa saada tässä vaiheessa vahvistusta sille, että olemme tekemässä oikeita asioita”, Tuija iloitsee.

Workshopin aikana kuultiin paljon toinen toistaan loistavampia ideoita siitä, mihin suuntaan tulevaisuuden tavarataloa voisi kehittää. ”Edessä on vielä kaksi workshoppia, ja tämän ensimmäisen perusteella odotan niitä suurella innolla ja liput liehuen. Olen todella iloinen ja kiitollinen upeista asiakkaistamme ja heidän palavasta halustaan osallistua uuden Tapiolan Stockan kehittämiseen”, Tuija jatkaa.

Keskustelu uudenlaisen tavaratalon kehittämisestä jatkuu sosiaalisessa mediassa tunnuksella #uuttastockaa. Voit seurata ja osallistua ideointiin Facebook-sivuillamme. Seuraavaksi keskitymme kodin osaston ja Herkun kehittämiseen, jonka jälkeen siirrymme maaliskuussa keskustelemaan kauneudesta ja muodista.