STOCKMANNIN HULLUT PÄIVÄT TÄYTTÄÄ 25 VUOTTA

Kampanja leviää tänä keväänä Pietariin

Helsinki, Suomi, 2011-04-06 07:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- STOCKMANN Oyj Abp, Lehdistötiedote 6.4.2011

Stockmann-tavaratalojen tänään käynnistyviä Hulluja Päiviä vietetään jo 50. kerran. Suomen vähittäiskaupan tunnetuin myyntikampanja kerää joka kerta satoja tuhansia asiakkaita tekemään hullunhalpoja merkkiostoksia. Hullujen Päivien ensimmäisen kampanjapäivän myynti ylittää jopa Stockmannin joulukaupan parhaan päivän myynnin.

Hullut Päivät järjestettiin ensimmäisen kerran Stockmann-tavarataloissa huhtikuussa 1986. Alusta asti kampanjan ideana on ollut merkkituotteiden tarjoaminen selvästi markkinahintoja edullisemmin. Tuotteet hankitaan suurissa erissä vain Hulluja Päiviä varten.

Ensimmäisen vuoden hyvien tulosten pohjalta Hullut Päivät järjestettiin vuonna 1987 kaksi kertaa, huhtikuussa ja lokakuussa. Kampanjaväriksi vakiintui samana vuonna keltainen, ja kampanjan tunnushahmona toimiva keltainen haamu näyttäytyi ensimmäisen kerran syksyllä 1987. Vuonna 2010 kampanja laajeni alkuperäisestä neljästä päivästä viisipäiväiseksi sunnuntaiaukiolon vapauduttua.

Suomen lisäksi Hullut Päivät on viety menestyksekkäästi myös Stockmannin tavarataloihin Venäjällä, Virossa ja Latviassa. Tallinnan tavaratalossa kampanja järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 1997. Moskovassa hullutellaan tänä keväänä 11. kerran. Pietarin uudessa Stockmann-tavaratalossa kampanja on ensimmäinen. Hullut Päivät järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Stockmann Beauty -kosmetiikkamyymälöissä ympäri Suomea.

Hullut Päivät Suomessa 6.–10.4.2011, Venäjällä ja Baltiassa 13.–17.4.2011.

Lisätietoja:
Maaret Kuisma, tavarataloryhmän markkinointijohtaja, puh. (09) 121 5820

Hullut Päivät Suomessa: www.hullutpaivat.com
Hullut Päivät Venäjällä: www.crazydays.com


STOCKMANN Oyj Abp

Nora Malin
viestintäpäällikkö, puh. (09) 121 3558


JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet

 





Takaisin listaukseen