STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI MAALISKUUSSA 2009

STOCKMANN Oyj Abp Pörssitiedote 9.4.2009 klo 11.30

STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI MAALISKUUSSA 2009

Stockmann-konsernin euromääräinen myynti maaliskuussa oli 141,4 milj. euroa eli 12 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Ottaen huomioon voimakkaan taloudellisen taantuman sekä Ruotsin kruunun, Norjan kruunun ja Venäjän ruplan heikentymisen oli erityisesti Hobby Hallin, Seppälän ja Lindexin myynti tyydyttävällä tasolla. Tavarataloryhmän myyntiä haittasivat voimakkaasti Baltian maiden heikko myynti, heikko rupla ja Smolenskajan tavaratalon sulkeminen toukokuussa 2008. Pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna huhtikuulle aiheutti sen, että pohjoismaiden markkinoilla oli maaliskuussa kaksi myyntipäivää edellistä vuotta enemmän.

Maaliskuussa 2009 tavarataloryhmän myynti väheni 20 prosenttia; Suomessa 14 prosenttia ja ulkomailla 33 prosenttia. Venäjän tavaratalojen vertailukelpoinen ruplamääräinen myynti väheni 3 prosenttia ja euromääräinen kokonaismyynti 36 prosenttia. Baltian tavaratalojen myynti pieneni tuntuvasti verrattuna vuoden 2008 hyviin myyntilukuihin.

Lindexin myynti paikallisissa valuutoissa kasvoi 7 prosenttia, mutta euromääräinen myynti väheni 5 prosenttia. Myynti kasvoi 6 prosenttia Suomessa ja väheni 7 prosenttia ulkomailla.

Seppälän euromääräinen myynti oli edellisen vuoden tasolla. Myynti kasvoi 6 prosenttia Suomessa ja väheni 10 prosenttia ulkomailla. Venäjällä Seppälän ruplamääräinen myynti kasvoi 15 prosenttia.

Hobby Hallin myynti kasvoi 6 prosenttia. Myynti kasvoi 13 prosenttia Suomessa ja väheni 26 prosenttia Baltiassa. Myynnin kasvu Suomessa johtui osittain pääsiäisen sijoittumisesta tänä vuonna huhtikuulle, ja logistiikkakeskuksessa oli tämän johdosta enemmän keräilypäiviä kuin viime vuonna.

Maaliskuun myynti

maaliskuu tammi-maaliskuu tammi- joulukuu

muutosmuutos
20092008pros.20092008pros.2008
MeMe09/08MeMe09/08Me
Tavarataloryhmä50,057,9-13,5162,5186,0-12,6868,5
Suomi Tavarataloryhmä 19,9 29,8 -33,3 62,0 89,9 -31,0 350,4 ulkomaat Tavarataloryhmä 70,0 87,7 -20,3 224,5 275,9 -18,6 1 218,9 yhteensä
Lindex Suomi5,35,06,015,015,4-2,377,1
Lindex ulkomaat39,542,2-6,6107,5123,0-12,5595,5
Lindex yhteensä44,847,3-5,2122,6138,3-11,4672,5
Hobby Hall Suomi13,411,813,337,238,8-4,1157,4
Hobby Hall ulkomaat2,02,7-26,45,88,6-32,333,6
Hobby Hall yhteensä15,414,55,943,147,4-9,3191,0
Seppälä Suomi7,36,96,323,123,10,0121,1
Seppälä ulkomaat3,94,4-10,311,612,6-8,161,5
Seppälä yhteensä11,311,3-0,134,735,7-2,9182,6
Kiinteistöt + muut0,00,1-81,60,00,2-82,50,8
Suomi yhteensä76,181,7-6,8237,8263,5-9,71 224,8
Ulkomaat yhteensä65,379,2-17,5186,9234,1-20,11 041,0
Stockmann yhteensä141,4160,9-12,1424,8497,5-14,62 265,8

STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä toimitusjohtaja

JAKELU NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet





Takaisin listaukseen