STOCKMANN KEHITTÄÄ ETÄKAUPPAANSA

STOCKMANN Oyj Abp Pörssitiedote 9.1.2009 klo 12.00

STOCKMANN KEHITTÄÄ ETÄKAUPPAANSA

Stockmann-konserni kehittää etäkauppaansa. Strategisena tavoitteena on, että etäkauppaa harjoittava Hobby Hall -liiketoimintayksikkö integroidaan tavarataloryhmän liiketoimintaan vuoden 2010 alusta lukien. Hobby Hall jatkaa itsenäisenä liiketoimintayksikkönä vuoden 2009 loppuun asti tavoitteenaan parantaa kannattavuuttaan ja valmistautua integraation toteuttamiseen vuoden aikana. Osana Hobby Hallin kannattavuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä etäkauppa Venäjällä keskeytetään toistaiseksi vuoden 2009 alusta lukien.

Tavarataloryhmän etäkaupasta vastaavaksi johtajaksi 1.1.2010 lukien on nimitetty tavarataloryhmän ostojohtajana (kodin alue, elektroniikka, kirjat ja elintarvikkeet) viimeksi toiminut Raija-Leena Söderholm. Söderholm ottaa hoitaakseen Hobby Hallin toimitusjohtajuuden jo 1.2.2009 lukien ja ryhtyy valmistelemaan integraation toteuttamista. Hän osallistuu vuoden 2009 loppuun asti myös Stockmann-konsernin johtoryhmän työskentelyyn.

Hobby Hallin vt. toimitusjohtaja Tuija Pesonen on nimitetty tavarataloryhmän ja Hobby Hallin yhteiseksi hallintojohtajaksi 1.2.2009 lukien. Hän osallistuu myös integraatioprosessin valmisteluun.

STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä toimitusjohtaja

JAKELU NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet





Takaisin listaukseen