STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI SYYSKUUSSA 2008

STOCKMANN Oyj Abp Pörssitiedote 10.10.2008 klo 9.00

STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI SYYSKUUSSA 2008

Stockmann-konsernin syyskuun myynti kasvoi 42 prosentilla 184,1 miljoonaan euroon. Kasvu johtui Lindexin myynnin yhdistämisestä Stockmann-konsernin myyntilukuihin sekä Seppälän myynnin kasvusta.

Seppälän kokonaismyynti kasvoi 7 prosenttia. Suomessa myynti kasvoi 5 prosenttia ja ulkomailla 9 prosenttia.

Lindexin myynti oli edellisen vuoden tasolla.

Tavarataloryhmän myynti väheni 8 prosenttia. Suomessa myynti väheni 8 prosenttia ja ulkomailla 10 prosenttia. Syyskuun viimeisen viikon myynti oli Suomen markkinoilla heikko. Ulkomaanmyynnin väheneminen johtui Smolenskajan kauppakeskuksen tavaratalon sulkemisesta toukokuussa Moskovassa vuokranantajan laittoman toiminnan vuoksi. Muiden Moskovan tavaratalojen myynti kehittyi erittäin hyvin (vertailukelpoinen myynnin kasvu 30 prosenttia), ja kahtena viikonloppuna se ylitti jo selvästi viimevuotisen myynnin, vaikka vertailuluvuissa on mukana Smolenskajan tavaratalon myynti.

Hobby Hallin myynti väheni 4 prosenttia, 4 prosenttia Suomessa ja 3 prosentta ulkomailla. Hobby Hallin myyntiin vaikuttaa digitelevisioiden ja digiboksien heikompi myynti kuin digitaalisiin tv-lähetyksiin siirtymisen aiheuttaman myyntihuipun aikana vuonna 2007, sekä kyseisen tuoteryhmän hintojen voimakas laskeminen.

Syyskuun myynti

syyskuu tammi-syyskuu tammi- joulukuu

muutosmuutos
20082007pros.20082007pros.2007
MeMe08/07MeMe08/07Me
Tavarataloryhmä62,868,0-7,6596,5586,01,8871,8
Suomi Tavarataloryhmä 26,8 29,7 -9,6 250,6 231,7 8,1 346,3 ulkomaat Tavarataloryhmä 89,7 97,7 -8,2 847,1 817,7 3,6 1 218,1 yhteensä
Lindex Suomi6,50,056,60,07,3
Lindex ulkomaat55,50,0440,40,060,8
Lindex yhteensä62,00,0496,90,068,1
Hobby Hall Suomi13,514,1-4,2112,4119,7-6,1168,5
Hobby Hall ulkomaat3,03,1-2,724,927,8-10,638,0
Hobby Hall yhteensä16,517,2-4,0137,3147,5-6,9206,5
Seppälä Suomi10,19,65,286,287,4-1,3123,1
Seppälä ulkomaat5,75,29,444,836,224,051,6
Seppälä yhteensä15,814,96,7131,1123,66,1174,7
Kiinteistöt + muut0,10,1-12,40,60,6-10,50,8
Suomi yhteensä93,091,81,3852,3793,87,41 171,5
Ulkomaat yhteensä91,038,0139,6760,7295,7157,2496,8
Stockmann yhteensä184,1129,841,81 613,01 089,548,11 668,3
Lindexin myynti on raportoitu 6.12.2007 lukien.

STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä toimitusjohtaja

JAKELU NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet





Takaisin listaukseen