HOBBY HALL KESKITTYY ETÄKAUPPAAN JA TEHO

STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 9.10.2003 klo 8.00

HOBBY HALL KESKITTYY ETÄKAUPPAAN JA TEHOSTAA TOIMINTOJAAN

Stockmann-konserniin kuuluva Hobby Hall -ryhmä keskittyy entistä tiiviimmin etäkauppaan, jonka logistiikkaa ja valikoimanhallintaa tehostetaan. Myymälöiden rooli muutetaan etäkauppaa tukevaksi, ja kolme myymälää lopetetaan. Muutosten tavoitteena on parantaa liiketoimintaryhmän kannattavuutta vuositasolla 7,5-8,5 miljoonalla eurolla. Henkilöstö vähenee myymälöiden sulkemisen takia noin 80 henkilöllä Suomessa ja noin 10 henkilöllä Virossa.

Hobby Hall -ryhmä harjoittaa etäkauppaa Suomessa ja kaikissa Baltian maissa. Sillä on myös myymälöitä Suomessa ja Virossa. Suhteellisen myyntikatteen ja myynnin jäätyä selvästi tavoitteista on Hobby Hallin kannattavuus ollut epätyydyttävää. Viime vuonna sen liikevoitto oli 0,5 miljoonaa euroa, ja tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden liiketappio oli 1,7 miljoonaa euroa.

Kehittääkseen toimintaansa Hobby Hall -ryhmä keskittyy entistä tiiviimmin etäkauppaan, jossa se on markkinajohtaja Suomessa ja kaikissa Baltian maissa. Myymäläverkoston rooli muutetaan etäkauppaa tukevaksi, ja samalla kolme myymälää lopetetaan. Helsingin Herttoniemen myymälä suljettiin syyskuun alussa. Espoon, Tampereen ja Tallinnan keskustan myymälöiden toiminta päättyy alkavan talvikauden aikana. Toimintaansa jatkavat Helsingin Hämeentien, Vantaan Tammiston sekä Tallinnan Rocca al Maren myymälät tukevat etäkauppaa. Etäkaupasta poistettavien tuote-erien osuus niiden tarjonnasta kasvaa.

Etäkaupan logistiikkaa ja valikoimanhallintaa tehostetaan vastaamaan muuttuvan liiketoiminnan haasteita. Osana liiketoiminnan kehittämistä Hobby Hall selvittää mahdollisuudet keskittää Vantaan Viinikkalassa ja Tammistossa sijaitsevat varastotoiminnot yhteen paikkaan Viinikkalan varaston tiloihin vuoden 2004 loppuun mennessä.

Muutosten tavoitteena on vuositasolla noin 7,5-8,5 miljoonan euron tuloksen parannus. Myymälöiden lopettamiset merkitsevät henkilöstön supistamista Suomessa noin 80 henkilöllä, joista osa on osa-aikaisia tai määräaikaisia, sekä Virossa noin 10 henkilöllä.

Tuloksen parantamiseen tähtäävät toimenpiteet toteutuvat etupäässä ensi vuoden puolella. Myymälöiden lopettaminen tulee kuitenkin rasittamaan Hobby Hallin tämän vuoden tulosta, joka tulee jäämään viime vuotta pienemmäksi ja tappiolliseksi. Stockmann-konsernin koko vuoden tulosarvio säilyy muuttumattomana. Tavoitteena on edelleen, että konsernin voitto ennen satunnaisia eriä on parempi kuin vuonna 2002.

Tiedusteluihin vastaa Stockmannin varatoimitusjohtaja ja Hobby Hallin toimitusjohtaja Henri Bucht, puh. 050 389 0010.

STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä toimitusjohtaja

JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet





Takaisin listaukseen