Tapiolan uuden Stockmann-tavaratalon valikoimaa täydentävät monipuoliset palvelut. Ensimmäisen kerroksen palvelualueella sijaitsevat palvelupiste, ompelupalvelu ja muotipalvelu.

”Palvelupisteestä asiakkaamme saavat samat tutut palvelut kuin vanhassakin tavaratalossa. Täällä voi esimerkiksi ladata HSL:n matkakortteja, hankkia lippuja tapahtumiin tai ostaa yhteistyökumppaneiden lahjakortteja ja elämyspaketteja. Stockmannin lahjakortteja saa palvelupisteen lisäksi kassoilta. Myös kaikki kanta-asiakkuuteen liittyvät palvelut ja lisätiedot saa palvelupisteestä”, Tapiolan tavaratalon palveluista vastaava myyntipäällikkö Janne Virta kertoo. Kanta-asiakkaiden kannattaa ladata älypuhelimeensa Stockmann-sovellus, jossa kanta-asiakaskortti ja -edut ovat aina mukana.

Jos suunnitelmissa ovat juhlat, kannattaa hyödyntää Stockmannin lahjapalvelua. ”Juhlien järjestäjä voi perustaa oman lahjalistan, josta vieraiden on helppo valita sopiva lahja. Lahjapalvelua käyttävät yleensä hääparit, mutta se on kätevä myös muiden juhlien sankareille kuten valmistuville ja merkkipäiviään viettäville”, Janne muistuttaa.

Ajanvaraus moniin palveluihin tapahtuu kätevästi verkossa. Muotipalvelussa saa muotineuvojien asiantuntevaa apua vaatteiden ja asusteiden hankintaan. Ompelupalvelussa voi teettää pieniä muutoksia uusiin vaatteisiin, jotta ne istuvat vielä paremmin. Kosmetiikkapalvelu puolestaan tarjoaa neuvoja ihonhoitoon ja meikkiin.

Pysähdy hetkeksi akkuja lataamaan

Palvelualueen vieressä on levähdyspiste, jossa voi rentoutua ostosten lomassa. "Täällä voi istahtaa hetkeksi, nauttia kupin kahvia ja lukea muoti- ja sisustuslehtiä. Asiakkaiden käytössä on myös iPadeja. Lisäksi levähdyspisteessä voi ladata omia mobiililaitteita. Jos ei halua jäädä odottelemaan laitteen latautumista, palvelupisteestä saa lainaksi kannettavan varavirtalähteen."

Kätevät noutopisteet ja keskitetyt kassapisteet

Palvelupisteestä noudetaan Stockmann-verkkokaupassa tehdyt ostokset, kun toimitustavaksi on valittu tavaratalonouto Tapiolasta. Verkkokauppaostosten noutopaikaksi voi valita myös kauppakeskus Ainoan noutopisteen, joka palvelee kauppakeskuksen kaikkia liikkeitä ja niiden asiakkaita. Asiakas voi halutessaan pyytää myymälää toimittamaan tuotteet Tapiola Park -pysäköintihallin P2-tasolla sijaitsevaan noutopisteeseen, josta ostokset on helppo poimia oman auton kyytiin.

”Noutopiste on kätevä etenkin silloin, kun ostoksia on paljon tai ne ovat isokokoisia. Asiakas saa jatkaa rauhassa asiointia ja noutaa kaikki ostokset kerralla noutopisteestä. Siellä on myös jääkaappi elintarvikkeita varten, joten tarvittaessa myös ruokaostokset voi hakea noutopisteestä”, Janne Virta huomauttaa.

Tapiolan Stockmannilla ostosten maksaminen tapahtuu helposti keskitetyissä kassapisteissä. ”Osastojen myyjät voivat keskittyä auttamaan asiakkaita tuotteiden valinnassa, kun kassapisteiden työntekijät palvelevat kassoilla.”

Lisätietoa Stockmannin palveluista sekä ajanvaraukset

Lisätietoa kauppakeskus Ainoan noutopisteestä

 

Videolla Janne Virta esittelee Tapiolan tavaratalon palvelualuetta: