STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI LOKAKUUSSA 2009

STOCKMANN Oyj Abp Pörssitiedote 10.11.2009 klo 10.15

STOCKMANN-KONSERNIN MYYNTI LOKAKUUSSA 2009

Stockmann-konsernin myynti ilman Hobby Hallin lopetettua ulkomaiden liiketoimintaa oli lokakuussa 217,8 miljoonaa euroa, joka oli 1,2 prosenttia pienempi kuin edellisen vuoden lokakuussa. Ottaen huomioon ruoan arvonlisäveron alentamisen Suomessa 17:stä 12:een prosenttiin, mikä laski lokakuussa elintarvikkeiden vähittäishintoja 4,3 prosenttia, oli konsernin liikevaihto edellisen vuoden tasolla. Suomessa oli myös yksi myyntipäivä vähemmän kuin lokakuussa 2008.

Selvästi heikentynyt Venäjän rupla vaikutti konsernin euromääräiseen myyntiin lokakuuhun 2008 verrattuna. Tavarataloryhmän myynti pieneni 3,0 prosenttia. Suomessa arvonlisäveroton liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla, ja myynti ulkomailla pieneni 8,2 prosenttia. Baltian maiden tavaratalojen myynnin kehitys oli edelleen heikkoa, kun taas Venäjän ruplamääräinen myynti kasvoi 27 prosenttia. Venäjällä on yksi tavaratalo enemmän kuin lokakuussa 2008. Tärkeä Hullut Päivät -kampanja oli menestyksellinen; euromääräinen myynti oli viime vuoden tasolla, ja viime vuoden myynti ylitettiin Suomessa ja ruplamääräisesti Venäjällä.

Lindexin myynti paikallisissa valuutoissa kasvoi 12 prosenttia. Lindexin euromääräinen myynti kasvoi 9,2 prosenttia; myynti kasvoi 8,4 prosenttia Suomessa ja 9,3 prosenttia ulkomailla. Myynti kasvoi kaikilla markkina- alueilla.

Seppälän euromääräinen myynti pieneni 7,5 prosenttia. Myynti pieneni 4,6 prosenttia Suomessa ja 12,6 prosenttia ulkomailla. Myynnin kehitys oli Baltian maissa selvästi heikompaa kuin muilla markkina-alueilla. Venäjällä Seppälän ruplamääräinen myynti kasvoi 17 prosenttia.

Hobby Hallin myynti Suomessa pieneni 19,2 prosenttia.

Lokakuun myynti

lokakuu tammi-lokakuu tammi- joulukuu

muutosmuutos
20092008pros.20092008pros.2008
MeMe09/08MeMe09/08Me
Tavarataloryhmä94,094,8-0,9621,8691,3-10,0868,5
Suomi Tavarataloryhmä 35,8 39,0 -8,2 225,0 289,6 -22,3 350,4 ulkomaat Tavarataloryhmä 129,8 133,9 -3,0 846,9 980,9 -13,7 1 218,9 yhteensä
Lindex Suomi6,76,28,464,862,53,677,1
Lindex ulkomaat55,550,89,3459,3491,4-6,5595,5
Lindex yhteensä62,257,09,2524,1553,9-5,4672,5
Hobby Hall Suomi11,314,0-19,2113,8126,4-10,0157,4
Seppälä Suomi9,510,0-4,691,696,2-4,8121,1
Seppälä ulkomaat5,05,7-12,644,650,5-11,761,5
Seppälä yhteensä14,515,7-7,5136,2146,8-7,2182,6
Kiinteistöt + muut0,00,1-79,50,10,6-86,70,8
Suomi yhteensä121,5125,1-2,8892,1977,1-8,71 224,8
Ulkomaat yhteensä96,395,50,8729,0831,5-12,31 007,4
Stockmann yhteensä, 217,8220,6-1,21 621,01 808,6-10,42 232,2
jatkuvat toiminnot Lopetetut 0,0 3,0 -100,3 11,7 27,9 -58,3 33,6 toiminnot: Hobby Hall ulkomaat Stockmann yhteensä 217,8 223,6 -2,6 1 632,7 1 836,5 -11,1 2 265,8

STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä toimitusjohtaja

JAKELU NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet





Takaisin listaukseen