STOCKMANN KONSERNIN MYYNTI ELOKUUSSA 2009

STOCKMANN Oyj Abp Pörssitiedote 9.9.2009 klo 13.30

STOCKMANN KONSERNIN MYYNTI ELOKUUSSA 2009

Stockmann-konsernin jatkuvien toimintojen myynti oli elokuussa 160,2 miljoonaa euroa, jossa oli laskua edellisen vuoden elokuusta 12,6 prosenttia. Stockmann-konsernin euromääräiseen myynnin kehitykseen elokuuhun 2008 verrattuna vaikuttivat selvästi heikommat Ruotsin ja Norjan kruunut sekä Venäjän rupla.

Aiemmin tiedotetun Baltian toimintojen lopettamispäätöksen mukaisesti Hobby Hallin Baltian myynti käytännöllisesti katsoen loppui elokuussa. Siitä syystä Hobby Hallin myyntinä raportoidaan elokuusta alkaen vain Suomen myynti. Oheisessa taulukossa Hobby Hallin ulkomaanmyynti (Baltia ja Venäjä) esitetään erikseen ns. lopetettuna toimintona vuoden 2009 alusta lukien.

Tavarataloryhmän myynti pieneni 16,0 prosenttia; 15,1 prosenttia Suomessa ja 18,5 prosenttia ulkomailla. Baltian maiden tavaratalojen myynnin kehitys oli edelleen heikkoa. Venäjän tavaratalojen ruplamääräinen myynti kasvoi 13 prosenttia. Venäjällä on yksi tavaratalo enemmän kuin elokuussa 2008.

Lindexin myynti oli paikallisissa valuutoissa laskettuna viime vuoden tasolla. Lindexin euromääräinen myynti pieneni 7,8 prosenttia; se kasvoi 3,6 prosenttia Suomessa ja pieneni 9,3 prosenttia ulkomailla.

Seppälän myynti pieneni 11,1 prosenttia. Suomessa myynti pieneni 9,1 prosenttia ja ulkomailla 14,4 prosenttia. Myynnin kehitys oli Baltian maissa selvästi heikompaa kuin muilla markkina-alueilla. Venäjällä Seppälän ruplamääräinen myynti kasvoi 19 prosenttia.

Hobby Hallin Suomen myynti pieneni 12,2 prosenttia.

Elokuun myynti

elokuu tammi-elokuu tammi- joulukuu

muutosmuutos
20092008pros.20092008pros.2008
MeMe09/08MeMe09/08Me
Tavarataloryhmä57,267,4-15,1470,9533,6-11,8868,5
Suomi Tavarataloryhmä 20,5 25,1 -18,5 169,8 223,7 -24,1 350,4 ulkomaat Tavarataloryhmä 77,7 92,5 -16,0 640,7 757,4 -15,4 1 218,9 yhteensä
Lindex Suomi7,37,03,651,450,12,777,1
Lindex ulkomaat48,853,7-9,3351,3384,9-8,7595,5
Lindex yhteensä56,060,8-7,8402,7435,0-7,4672,5
Hobby Hall Suomi11,312,9-12,291,498,9-7,7157,4
Seppälä Suomi9,510,5-9,173,476,1-3,6121,1
Seppälä ulkomaat5,66,6-14,435,539,1-9,361,5
Seppälä yhteensä15,217,1-11,1108,9115,2-5,5182,6
Kiinteistöt + muut0,00,1-99,00,10,5-86,00,8
Suomi yhteensä85,397,8-12,8687,1759,2-9,51 224,8
Ulkomaat yhteensä74,985,5-12,4556,5647,7-14,11 007,4
Stockmann yhteensä, 160,2183,3-12,61 243,61 407,0-11,62 232,2
jatkuvat toiminnot Lopetetut 0,2 2,6 -92,3 11,7 21,9 -46,7 33,6 toiminnot: Hobby Hall ulkomaat Stockmann yhteensä 160,4 185,9 -13,7 1 255,3 1 428,9 -12,1 2 265,8

STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä toimitusjohtaja

JAKELU NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet





Takaisin listaukseen