STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008

STOCKMANN Oyj Abp Tilinpäätöstiedote 13.2.2009 klo 12.45

STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008

KOHTUULLINEN TULOS VAIKEISSA MARKKINAOLOSUHTEISSA

Stockmannin myynti kasvoi neljännellä vuosineljänneksellä 13 prosenttia ja oli 652,8 Me (578,8 Me vuonna 2007), neljännen vuosineljänneksen liikevoitto pieneni ja oli 58,4 Me (70,8 Me). Koko tilikauden myynti kasvoi 36 prosenttia ja oli 2 265,8 Me (1 668,3 Me). Konsernin liikevoitto pieneni tilikaudella ja oli 121,9 Me (125,2 Me). Nettorahoituskulut kasvoivat Lindex-kaupan seurauksena suunnitellulla tavalla, ja Ruotsin kruunun heikkenemisen myötä valuuttalainan realisoitumattomasta kurssivoitosta kirjattiin 27,2 miljoonan euron laskennallinen verovelka, jolla ei kuitenkaan ole kassavirtavaikutusta. Näistä syistä tilikauden voitto jäi pienemmäksi kuin edellisenä vuonna ja oli 39,1 Me. Tulos osaketta kohden oli 0,67 e (1,59 e). Ilman Ruotsin kruunun heikkenemisestä johtuvaa laskennallisen verovelan kasvua osakekohtainen tulos olisi 1,13 euroa. Hallitus esittää, että osinkoa maksetaan 0,62 euroa osakkeelta. Lisäksi hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään harkintansa mukaan 31.12.2009 mennessä osingon maksamisesta edellä mainitun yhtiökokouksessa päätettävän osingon lisäksi yhtiön taloudellisen tilanteen sen salliessa, kuitenkin enintään 0,38 euroa osakkeelta.

Tunnuslukuja10-1210-12
2008200720082007
Myyntimilj. euroa652,8578,82 265,81 668,3
Liikevaihtomilj. euroa541,3483,91 878,71 398,2
Liikevoittomilj. euroa58,470,8121,9125,2
Tulos ennen verojamilj. euroa45,766,571,7119,4
Tulos/osakeeuroa0,340,870,671,59
Tulos/osake ilmaneuroa1,13
Ruotsin kruunun
heikkenemisestä johtuvaa laskennallista verovelkaa
Oma pääoma/osakeeuroa11,2410,66
Liiketoiminnan rahavirtamilj. euroa170,1119,9
Nettovelkaantumisasteprosenttia107,4146,9
Omavaraisuusasteprosenttia39,032,6
Osakkeiden määrä,tuhatta kpl58 60955 606
painotettu keskiarvo,
laimennettu
Sijoitetun pääomanprosenttia8,312,1
tuotto, liukuva 12
kuukautta

MYYNTI JA TULOS

Stockmann-konsernin myynti kasvoi 36 prosenttia vuonna 2008 ja oli 2 265,8 miljoonaa euroa (1 668,3 miljoonaa euroa). Voimakkaan kasvun syynä oli Lindexin mukaantulo konserniin joulukuussa 2007. Seppälän myynti kasvoi, tavarataloryhmän myynti oli edellisen vuoden tasolla ja Hobby Hallin myynti pieneni.

Myynti Suomessa kasvoi 5 prosenttia ja oli 1 224,8 miljoonaa euroa. Konsernin myynti ulkomailla oli 1 041,0 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 110 prosenttia. Ilman Lindexiä myynnin kasvu ulkomailla oli 2 prosenttia. Ulkomaisen myynnin kasvua pienensi Moskovassa Smolenski Passage - kauppakeskuksessa sijaitsevan tavaratalon sulkeminen toukokuussa vuokranantajien laittoman menettelyn seurauksena sekä Ruotsin kruunun, Norjan kruunun ja Venäjän ruplan heikkeneminen euroon nähden. Ulkomaisen myynnin osuus konsernin myynnistä kasvoi 30 prosentista 46 prosenttiin.

Liiketoiminnan muita tuottoja kertyi rakentamattoman tontin ja eräiden osakkeiden myynnistä 4,2 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 9,7 miljoonaa euroa).

Konsernin liiketoiminnan myyntikate kasvoi 300,1 miljoonalla eurolla ja oli 907,0 miljoonaa euroa. Suhteellinen myyntikate oli 48,3 prosenttia (43,4 prosenttia). Konsernin suhteellista myyntikatetta paransi etupäässä Lindexin lukujen yhdistäminen konserniin. Lindexin suhteellinen myyntikate oli kaikkien aikojen korkein. Hobby Hallin suhteellinen myyntikate parani, Seppälän suhteellinen myyntikate oli edellisen vuoden tasolla ja tavarataloryhmän suhteellinen myyntikate pieneni hieman. Toiminnan kustannukset kasvoivat 273,2 miljoonaa euroa ja poistot 24,5 miljoonaa euroa.

Tilikaudelle kohdistuu 6,0 miljoonaa euroa Smolenskajan tavaratalon sulkemisesta aiheutuvia kustannuksia. Sulkemisen tulosvaikutus oli yhteensä 14 miljoonaa euroa, kun otetaan lisäksi huomioon sulkemisen jälkeen muille yksiköille kohdistetut yleiskustannukset sekä poisjäänyt kate.

Konsernin liikevoitto pieneni tilikaudella 3,3 miljoonaa euroa ja oli 121,9 miljoonaa euroa.

Nettorahoituskulut kasvoivat 44,4 miljoonaa euroa ja olivat 50,1 miljoonaa euroa (5,7 miljoonaa euroa). Nettorahoituskuluja kasvattivat etupäässä Lindexin hankintaan liittyvän vieraan pääoman kustannukset.

Tilikauden voitto ennen veroja oli 71,7 miljoonaa euroa eli 47,7 miljoonaa euroa pienempi kuin vuotta aiemmin. Välittömät verot olivat 32,7 miljoonaa euroa eli 1,6 miljoonaa euroa suuremmat kuin vuotta aiemmin. Ruotsin kruunun heikkenemisen myötä kirjattiin Lindexin hankintaa varten otetun valuuttalainan realisoitumattomasta kurssivoitosta 27,2 miljoonan euron laskennallinen verovelka. Tilikauden voitto oli 39,1 miljoonaa euroa (88,4 Me).

Neljännen vuosineljänneksen voitto pieneni ja oli 19,1 miljoonaa euroa (48,6 Me).

Tilikauden tulos osaketta kohden oli 0,67 euroa (1,59 euroa) ja optioiden vaikutuksella laimennettuna 0,67 euroa (1,58 euroa). Laskettuna ilman 27,2 miljoonan euron Ruotsin kruunun heikkenemisestä johtuvaa laskennallisen verovelan kasvua tilikauden tulos osaketta kohden oli 1,13 euroa. Oma pääoma osaketta kohden oli 11,24 euroa (10,66 euroa).

MYYNTI JA TULOSKEHITYS LIIKETOIMINTASEGMENTEITTÄIN

Tavarataloryhmä

Tavarataloryhmän myynti pysyi tilikaudella edellisen vuoden tasolla ja oli 1 218,9 miljoonaa euroa. Myynti Suomessa oli edellisen vuoden tasolla. Ulkomaantoimintojen myyntiä kasvattivat hyvä vertailukelpoinen myynnin kasvu Venäjän ja Baltian tavarataloissa sekä uudet Bestseller-myymälät, mutta toisaalta sitä pienensi Moskovan Smolenskajan tavaratalon sulkeminen. Ulkomaantoimintojen myynti kasvoi prosentin, ja niiden osuus ryhmän myynnistä oli 29 prosenttia (28 prosenttia).

Tilikauden suhteellinen myyntikate pieneni. Tämä johtui vuoden lopulla kanta-asiakkaisiin suunnatusta voimakkaasta hintakampanjoinnista, jonka tarkoituksena oli myyntivolyymin ylläpitäminen. Tavarataloryhmän liikevoitto pieneni ja oli 54,0 miljoonaa euroa (91,8 miljoonaa euroa). Edellisen vuoden liikevoittoon sisältyy 9,7 miljoonaa euroa kertaluonteisia tuottoja. Tilivuodelle kirjattiin yhteensä 6,0 miljoonaa euroa Smolenskajan tavaratalon sulkemisesta johtuneita kustannuksia. Sulkemisen tulosvaikutus oli yhteensä 14 miljoonaa euroa, kun otetaan lisäksi huomioon sulkemisen jälkeen muille yksiköille kohdistetut yleiskustannukset sekä poisjäänyt kate.

Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto oli 34,9 miljoonaa euroa (46,9 miljoonaa euroa).

Lindex

Lindexin myynti oli tilikaudella 672,5 miljoonaa euroa. Vastaavasta ajankohdasta laadittuun vuoden 2007 pro forma -laskelmaan verrattuna myynti pieneni 5 prosenttia, mikä johtui valuuttakurssimuutoksista. Paikallisissa valuutoissa laskettuna myynti pysyi edellisen vuoden tasolla, mutta Lindex kasvatti markkinaosuuttaan päämarkkina-alueellaan Ruotsissa. Lindexin liikevoitto oli 58,7 miljoonaa euroa. Sitä rasittivat Lindexin hankinnan IFRS-laskentaan liittyvät poistot ja vaihto-omaisuuden kertaluonteinen kulukirjaus, jotka olivat yhteensä 6,5 miljoonaa euroa. Paikallisissa valuutoissa laskettuna Lindexin operatiivinen tulos oli kaikkien aikojen paras. Ruotsin ja Norjan kruunun heikkeneminen euroon verrattuna pienentää laskennallisesti tilikauden liikevoittoa 2,7 miljoonaa euroa. Lindexin vuoden 2007 pro forma -liikevoitto oli 70,9 miljoonaa euroa. Konsernin vuoden 2007 tuloksessa joulukuussa hankitun Lindexin liikevoitto oli 15,0 miljoonaa euroa.

Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto oli 20,3 miljoonaa euroa. Ruotsin ja Norjan kruunun heikkeneminen euroon verrattuna pienentää laskennallisesti neljännen vuosineljänneksen liikevoittoa 2,6 miljoonaa euroa.

Hobby Hall

Hobby Hallin myynti pieneni tilikaudella 7 prosenttia ja oli 191,0 miljoonaa euroa (206,5 miljoonaa euroa). Suuri osa Hobby Hallin myynnistä koostuu elektroniikkatuotteista, joiden kokonaismarkkinat ovat pienentyneet, ja samanaikaisesti niiden yleinen hintakehitys on ollut laskeva. Myynti pieneni sekä Suomessa että ulkomailla, mutta Hobby Hallin suhteellinen myyntikate kasvoi. Hobby Hallin liikevoitto pieneni 4,9 miljoonaa euroa ja oli 0,8 miljoonaa euroa (5,7 miljoonaa euroa). Tilikauden liikevoiton heikkeneminen johtui myynnin pienenemisestä ja Venäjän-toiminnan tappiollisuudesta. Venäjän-toiminta päätettiin lopettaa vuoden 2009 alusta lukien.

Hobby Hallin liikevoitto oli neljännellä vuosineljänneksellä 1,6 miljoonaa euroa (2,7 miljoonaa euroa).

Seppälä

Seppälän myynti kasvoi tilikaudella 4 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja oli 182,6 miljoonaa euroa. Myynti pieneni Suomessa 2 prosenttia ja kasvoi voimakkaasti Venäjällä, jossa sitä kasvattivat uudet myymälät sekä myynnin hyvä vertailukelpoinen kehitys. Myynti ulkomailla kasvoi 19 prosenttia, ja sen osuus Seppälän myynnistä nousi 34 prosenttiin (30 prosenttia). Suhteellinen myyntikate oli edellisvuoden tasolla. Voimakkaan uusperustannan takia kiinteät kustannukset ja poistot kasvoivat myyntikatteen kasvua nopeammin. Tämän takia Seppälän liikevoitto pieneni 6,1 miljoonaa euroa ja oli 14,6 miljoonaa euroa (20,7 miljoonaa euroa).

Neljännellä vuosineljänneksellä Seppälän myynti kasvoi prosentin ja oli 51,5 miljoonaa euroa. Myynti pieneni 2 prosenttia Suomessa ja kasvoi 8 prosenttia ulkomailla. Liikevoitto oli 4,2 miljoonaa euroa (8,6 miljoonaa euroa).

RAHOITUS JA SITOUTUNUT PÄÄOMA

Likvidit varat olivat vuoden lopussa 35,2 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 33,2 miljoonaa euroa.

Korollisen vieraan pääoman määrä oli vuoden lopussa 775,7 miljoonaa euroa (905,6 miljoonaa euroa), josta pitkäaikaista oli 755,7 miljoonaa euroa (855,4 miljoonaa euroa). Stockmann toteutti kesäkuussa 137,4 miljoonan euron osakeannin institutionaalisille sijoittajille. Osakeannista saaduilla varoilla Stockmann lyhensi AB Lindexin (publ) hankinnan yhteydessä nostamaansa pitkäaikaista lainaa. Investoinnit olivat katsauskaudella 182,3 miljoonaa euroa. Nettokäyttöpääoma oli vuoden lopussa 150,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 193,9 miljoonaa euroa. Nettokäyttöpääoman pieneneminen johtuu etupäässä tavaravarastojen pienenemisestä ja pääoman vapautumisesta tavarataloryhmän myyntisaamisista. Osinkoa maksettiin 75,2 miljoonaa euroa.

Omavaraisuusaste oli vuoden lopussa 39,0 prosenttia (32,6 prosenttia). Nettovelkaantumisaste oli vuoden lopussa 107,4 prosenttia (146,9 prosenttia).

Sijoitetun pääoman tuotto viimeisten 12 kuukauden ajalta oli 8,3 prosenttia (12,1 prosenttia). Konsernin sijoitettu pääoma pieneni 37,8 miljoonaa euroa ja oli tilikauden lopulla 1 466,8 miljoonaa euroa (1 504,7 miljoonaa euroa).

Lindexin oston yhteydessä neuvoteltu lainarahoitus tuli uudelleenrahoittaa 30.9.2009 mennessä. Stockmann sopi 19.12.2008 suuruudeltaan 1 000 miljoonan euron lainarahoituspaketista, jonka osapuolia ovat Varma, Pohjoismaiden Investointipankki NIB sekä pankkikonsortio Nordea, Pohjola, Handelsbanken ja Danske Bank. Rahoituspaketti koostuu osista, joiden maturiteetit ovat 7, 5 ja 3 vuoden mittaisia. Ratkaisun tarkoituksena on varmistaa Stockmannin lähivuosien keskeisten investointien, muun muassa Helsingin tavaratalon laajennus- ja saneerausprojektin sekä Pietarin Nevsky Centre -tavaratalo- ja kauppakeskusprojektin toteuttamisen sekä konsernin juoksevan toiminnan rahoittamisen. Kansainvälisen finanssikriisin aiheuttaman korkotason laskun seurauksena Stockmannin rahoituskustannusten arvioidaan nyt tehdyn ratkaisun perusteella olevan vuonna 2009 selvästi vuotta 2008 alhaisemmat.

OSINGOT

Vuodelta 2007 maksettiin varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti osinkoa 1,35 euroa osakkeelta eli yhteensä 75,2 miljoonaa euroa. Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkona vuodelta 2008 maksetaan 0,62 euroa osakkeelta. Esitetty osinko on 93 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta. Lisäksi hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään harkintansa mukaan 31.12.2009 mennessä osingon maksamisesta edellä mainitun yhtiökokouksessa päätettävän osingon lisäksi yhtiön taloudellisen tilanteen sen salliessa, kuitenkin enintään 0,38 euroa osakkeelta.

LINDEXIN HANKINTA

Stockmannin tytäryhtiön Stockmann Sverige AB:n Suomen sivuliike osti 97,8 prosenttia ruotsalaisen muotiketju AB Lindexin (publ) osakkeista joulukuussa 2007 ja vuonna 2008 loput osakkeet. Lindexin koko osakekannan hankintameno on 851,7 miljoonaa euroa. Lindexin tase-erät on arvostettu hankintahetkellä käypään arvoon, joka lopullisten laskelmien mukaan oli tavaramerkkien, asiakas- ja toimittajasopimusten sekä vaihto- omaisuusvaraston osalta yhteensä 89,1 miljoonaa euroa suurempi kuin hankintahetken kirjanpitoarvo 91,0 miljoonaa euroa.

Göteborgin kamarioikeus kumosi toukokuussa Lindexin lääninoikeudessa saamat myönteiset päätökset, jotka koskevat Lindex-konsernin Saksan yhtiön noin 70 miljoonan euron suuruisten tappioiden vähennyskelpoisuutta Ruotsin verotuksessa vuosina 2004/2005 ja 2005/2006. Lindex on valittanut kamarioikeuden päätöksestä ylimpään oikeusasteeseen. Kamarioikeuden päätöksen mukaisesti Lindex joutui palauttamaan verottajalle 23,8 miljoonaa euroa veroja ja korkoja. Takaisin maksettu vero korkoineen kasvatti konsernin liikearvoa 23,8 miljoonaa euroa, eikä sillä ole vaikutusta konsernin tulokseen.

Hankintamenosta on kohdistettu liikearvoon 746,2 miljoonaa euroa. Liikearvosta on kohdistettu Lindex-liiketoimintasegmentille 656,2 miljoonaa euroa, Seppälä-liiketoimintasegmentille 65 miljoonaa euroa ja tavarataloryhmä-liiketoimintasegmentille 25 miljoonaa euroa. Liikearvo on Ruotsin kruunumääräinen, ja valuutan heikentymisen vuoksi sen arvo oli 646,5 miljoonaa euroa tilikauden lopussa.

Arvonalentumistestauksessa ei havaittu viitteitä arvonalentumisesta minkään liiketoimintasegmentin osalta. Liiketoiminnan hankintameno on esitetty IFRS 3 -standardin mukaisesti tilinpäätöstiedotteen taulukko- osassa.

UUDET PITKÄN AIKAVÄLIN TALOUDELLISET TAVOITTEET

Konsernin strategia ja pitkän aikavälin tavoitteet päivitettiin Lindexin oston jälkeen. Stockmann-konsernin hallitus vahvisti strategiakokouksessaan 18.6.2008 seuraavien viiden vuoden strategiset suuntaviivat ja saman aikavälin taloudelliset tavoitteet.

Konsernin tarkistettuna tavoitteena on saavuttaa vuosittain kaikilla markkinoillaan markkinoiden keskimääräistä kasvua nopeampi kasvu, sekä saavuttaa 12 prosentin liikevoittomarginaali ja 20 prosentin sijoitetun pääoman tuotto strategiajakson lopussa vuonna 2013. Jakson alkuvaiheessa sijoitetun pääoman tuotto on aikaisempia vuosia alempi konsernin merkittävän investointiohjelman seurauksena. Strategisena tavoitteena on myös, että konsernin omavaraisuusaste nostetaan vähintään 40 prosenttiin.

Yhtiön osingonjakopolitiikka pidettiin vahvasta kasvusta ja voimakkaasta investointiohjelmasta huolimatta ennallaan. Tavoitteena on jakaa osinkona yli puolet varsinaisen liiketoiminnan tuottamasta voitosta, ottaen kuitenkin huomioon toiminnan kasvun vaatima rahoitus.

INVESTOINNIT

Vuoden 2008 investoinnit olivat yhteensä 182,3 miljoonaa euroa (977,4 miljoonaa euroa). Vuoden 2009 bruttoinvestointien arvioidaan olevan yhteensä noin 150 miljoonaa euroa.

Tavarataloryhmä

Stockmann avasi 13.2.2009 uuden tavaratalon vuokratiloissa Metropolis- kauppakeskuksessa Moskovan keskustan tuntumassa. Tavaratalon kokonaispinta- ala on noin 8 000 neliömetriä ja Stockmannin investointi kohteeseen noin 12 miljoonaa euroa, josta vuonna 2008 sitoutui 11,4 miljoonaa euroa. Stockmannin Smolenskajan tavaratalon jouduttua sulkemaan ovensa vuokranantajien laittoman toiminnan seurauksena on Stockmannilla nyt jälleen avoinna neljä tavarataloa Moskovassa.

Helsingin keskustan tavaratalossa on käynnissä mittava laajennus- ja muutoshanke. Uusia tiloja otetaan käyttöön asteittain. Hankkeessa laajennetaan tavaratalon kaupallisia tiloja noin 10 000 neliömetrillä muuttamalla tiloja kaupalliseen käyttöön ja rakentamalla uusia tiloja. Tämän lisäksi rakennetaan uudet tavarankäsittely-, huolto- ja asiakaspaikoitustilat. Laajennuksen jälkeen Helsingin tavaratalon myyntipinta-ala on noin 50 000 neliömetriä. Laajennusosan kustannusarvio on noin 250 miljoonaa euroa, minkä lisäksi hankkeen yhteydessä on toteutettu ja tullaan toteuttamaan merkittäviä vanhaan kiinteistöön kohdistuvia korjaus- ja perusparannustoimenpiteitä. Uusi pysäköintilaitos, tavarankäsittelytilat sekä lisää uusia myyntitiloja otetaan käyttöön vuoden 2009 aikana. Töiden arvioidaan valmistuvan vaiheittain vuoden 2010 loppuun mennessä. Hankkeeseen sitoutui tilikauden aikana 67,1 miljoonaa euroa.

Stockmann osti vuonna 2006 noin 10 000 neliömetrin suuruisen liiketontin Pietarin kaupungin pääkadulta Nevski Prospektilta. Tontti sijaitsee Vosstanija-aukion metroaseman vieressä ja Moskovan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Stockmann rakennuttaa tontille bruttopinta- alaltaan noin 100 000 neliömetrin suuruisen Nevsky Centre - kauppakeskuksen, josta noin 50 000 neliömetriä on myymälä- ja toimistotilaa. Kauppakeskukseen on suunniteltu noin 20 000 neliömetrin suuruinen täysimittainen Stockmann-tavaratalo, muuta vähittäiskauppaa, toimistotiloja sekä maanalainen paikoituslaitos. Kokonaisinvestoinnin arvioidaan olevan noin 185 miljoonaa euroa. Lopullinen rakennuslupa saatiin maaliskuun alussa, ja hankkeen varsinaiset rakennustyöt ovat käynnissä. Rakennuksen peruskivi muurattiin 17.10.2008. Nykyisen aikataulun mukaan rakennus valmistuu kesän 2010 aikana, ja kaupallisen toiminnan suunnitellaan käynnistyvän vuoden 2010 loppuun mennessä. Hankkeeseen sitoutui tilikauden aikana 27,4 miljoonaa euroa.

Stockmann avasi Venäjällä kaksi uutta Nike-myymälää ja yhden Bestseller- myymälän.

Stockmannin luotollinen kanta-asiakaskortti uudistui Suomessa kansainväliseksi MasterCard-luottokortiksi huhtikuusta alkaen. Latviassa, jossa Stockmannilla ei aikaisemmin ole ollut lainkaan luotollista kanta- asiakaskorttia, uudet kortit tulivat käyttöön loppuvuodesta 2008 ja Virossa alkuvuodesta 2009. Korttiuudistus perustuu Stockmannin ja Nordean tekemään sopimukseen kanta-asiakastilien rahoituksen siirtymisestä Nordealle. Venäjällä tuotiin maaliskuussa 2008 markkinoille Stockmannin luotollinen MasterCard-kanta-asiakaskortti yhteistyössä Citibankin kanssa. Stockmannilla on kanta-asiakkaita Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa yhteensä noin 1,7 miljoonaa.

Tavarataloryhmän investoinnit olivat yhteensä 146,0 miljoonaa euroa.

Lindex

Lindexin investoinnit olivat yhteensä 25,2 miljoonaa euroa. Ne kohdistuivat myymälöiden avauksiin ja uudistuksiin sekä vuodenvaihteessa 2007-2008 käyttöön otettuun uuteen Göteborgin jakelukeskukseen, joka on toiminut täydellä teholla keväästä alkaen.

Lindex avasi elokuussa ensimmäisen Venäjän-myymälänsä Pietarissa. Se avasi vuonna 2008 myös neljä myymälää Norjassa, kolme Ruotsissa sekä kaksi myymälää Suomessa, Virossa, Liettuassa ja Tsekin tasavallassa. Ruotsissa suljettiin kaksi myymälää ja Suomessa yksi.

Lindex-myymäläketju laajeni Saudi-Arabiaan, kun franchising- yhteistyökumppani Delta International Establishment avasi siellä syyskaudella viisi ensimmäistä myymäläänsä. Franchising-kumppani tekee myymäläinvestoinnit, palkkaa henkilökunnan ja vastaa koko vähittäismyyntitoiminnasta.

Hobby Hall

Hobby Hallin pääkonttori muutti syyskuussa uusiin vuokratiloihin Helsingissä. Uusi puhelinjärjestelmä ja myymälöiden uudistettu kassajärjestelmä parantavat osaltaan Hobby Hallin asiakaspalvelua. Hobby Hallin investoinnit olivat yhteensä 3,1 miljoonaa euroa.

Seppälä

Seppälä avasi vuonna 2008 seitsemän myymälää Venäjällä, viisi Suomessa sekä kolme Virossa ja Liettuassa. Stockmann-konsernin toiminta laajeni lokakuun lopulla Ukrainaan, kun Harkovassa avattiin maan ensimmäinen Seppälä-myymälä. Lisäksi 12 Suomen myymälää uudistettiin uuden myymäläkonseptin mukaisesti. Suomessa suljettiin yksi myymälä.

Seppälän investoinnit olivat yhteensä 7,2 miljoonaa euroa.

Muut investoinnit

Konsernin muut investoinnit olivat yhteensä 0,8 miljoonaa euroa.

UUDET HANKKEET

Tavarataloryhmä

Tavarataloryhmällä on esisopimukset tavaratalon avaamisesta rakennettavissa vuokratiloissa Jekaterinburgissa Venäjällä, Pohjois- Moskovassa sekä Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Suhdannetaantuman myötä näiden hankkeiden toteutusta ja ajankohtaa arvioidaan uudelleen.

Lindex

Lindex ennakoi jatkavansa laajentumista ja avaavansa vuonna 2009 suunnilleen yhtä monta uutta myymälää kuin vuonna 2008. Myös franchising- myymälöiden määrä kasvaa noin kymmenellä.

Hobby Hall

Hobby Hallin uudistettu verkkokauppa otetaan käyttöön vuonna 2009. Venäjän liiketoiminta lopetettiin vuoden 2009 alusta lukien.

Seppälä

Seppälä avaa vuonna 2009 8-12 uutta myymälää, joista puolet Venäjälle ja puolet muihin Seppälän nykyisiin toimintamaihin.

OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA

Yhtiön osakekannan markkina-arvo vuoden 2008 lopussa oli 611,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2007 lopussa osakekannan markkina-arvo oli 1 659,8 miljoonaa euroa.

Stockmannin osakekurssit kehittyivät vuonna 2008 sekä OMX Helsinki Cap - indeksiä että OMX Helsinki -indeksiä huonommin. Vuoden 2008 lopussa A- osakkeen kurssi oli 10,10 euroa, kun se vuoden 2007 lopussa oli 29,50 euroa, ja B-osakkeen kurssi 9,77 euroa, kun se vuoden 2007 lopussa oli 29,66 euroa.

Stockmannin kanta-asiakasoptioilla merkittiin toukokuussa yhteensä 364 Stockmann Oyj Abp:n B-osaketta. Osakkeet rekisteröitiin kaupparekisteriin 26.6.2008, ja ne tulivat julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 27.6.2008. Merkintöjen johdosta osakepääomaa korotettiin 728 eurolla.

Vuoden 2008 varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista ja osakeyhtiölain 10. luvun 1. §:n mukaisten osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Hallitus valtuutettiin päättämään annettavien A- ja B-osakkeiden lukumäärästä. Tämän valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi kuitenkin olla yhteensä enintään 15 000 000 osaketta. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voidaan toteuttaa joko osakkeenomistajien merkintäetuoikeutta noudattaen tai siitä poiketen (suunnattu anti). Valtuutuksen perusteella hallituksella on oikeus päättää kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10. luvun 1. §:n mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus on voimassa korkeintaan kolme vuotta.

Yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti hallitus päätti 23.6.2008 toteutetusta 5 609 360 uuden osakkeen suunnatusta osakeannista, jossa merkittiin 2 456 424 Stockmann Oyj Abp:n A-osaketta ja 3 152 936 Stockmann Oyj Abp:n B-osaketta, kaikki hintaan 24,50 euroa osakkeelta. Merkityistä A- osakkeista 438 618 kpl muunnettiin B-osakkeiksi. Merkintöjen ja muuntojen seurauksena 2 017 806 A-osaketta ja 3 591 554 B-osaketta rekisteröitiin kaupparekisteriin 27.6.2008, ja ne tulivat julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 27.6.2008. Suunnatun osakeannin jälkeen valtuutuksen perusteella voidaan vielä merkitä 9 390 640 osaketta.

Edellä mainittujen rekisteröintien seurauksena Stockmannin osakepääoma nousi 123 406 672 euroon. Stockmannilla oli 26 582 049 A-sarjan osaketta ja 35 121 287 B-sarjan osaketta 31.12.2008.

Stockmannin omistuksessa oli vuoden 2008 lopussa 364 321 omaa B-osaketta. Ne edustivat 0,6 prosenttia kaikista osakkeista sekä 0,1 prosenttia kaikista äänistä. Niiden hankintahinta oli yhteensä 5,5 miljoonaa euroa.

Vuoden 2007 varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien B-osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus on voimassa viisi vuotta. Yhtiön hallituksella ei ole voimassa olevia valtuuksia omien osakkeiden ostamiseen.

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

Hallitus ehdottaa 17.3.2009 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen 3. pykälään sisältyvä äänimäärärajoitus, jonka mukaan kukaan ei yhtiökokouksessa saa äänestää enemmällä kuin viidennellä osalla kokouksessa edustetusta äänimäärästä, poistetaan. Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestyksen 5. pykälää muutetaan siten, että hallituksen jäseneksi valittavan yläikäraja poistetaan. Tällä hetkellä hallitukseen ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 65 vuotta.

Lisäksi hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuoden 2008 kanta- asiakasoptioiden ehtoja muutetaan siten, että optioiden perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinta on yhtiön B-osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin pörssissä ajanjaksolla 1.2.2009 - 28.2.2009. Yhtiökokouksen vuonna 2008 hyväksymien kanta-asiakasoptioiden ehtojen mukaan merkintähinnan määräytymisaika oli 1.2.2008 - 29.2.2008. Muilta osin optio-oikeuksia koskevat ehdot pysyisivät ennallaan.

HENKILÖMÄÄRÄ

Konsernin henkilöstön määrä oli vuonna 2008 keskimäärin 15 669, mikä on 4 508 henkilöä enemmän kuin vertailukaudella (11 161 henkilöä vuonna 2007 ja 10 069 henkilöä vuonna 2006). Henkilömäärää kasvatti erityisesti Lindexin osto joulukuussa 2007. Lisäksi muiden liiketoimintayksiköiden henkilömäärissä oli tasaista kasvua. Stockmannin kokoaikaiseksi muutettu keskimääräinen henkilömäärä kasvoi 2 985 henkilöllä ja oli 11 964 henkilöä (8 979 henkilöä vuonna 2007 ja 8 037 vuonna 2006). Konsernin palkkasumma kasvoi 97,8 miljoonaa euroa vertailukaudesta ja oli 279,8 miljoonaa euroa (181,9 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja 167,9 miljoonaa euroa vuonna 2006).

Ulkomailla työskenteli vuoden 2008 lopussa 8 072 henkilöä. Edellisen vuoden lopussa ulkomailla työskenteli 8 294 henkilöä. Ulkomailla työskentelevien osuus koko henkilöstöstä oli 51 prosenttia (50 prosenttia).

MERKITTÄVÄT TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Stockmann kehittää etäkauppaansa

Stockmann julkisti 9.1.2009 strategisena tavoitteenaan, että Hobby Hall integroidaan tavarataloryhmän liiketoimintaan vuoden 2010 alusta lukien. Hobby Hall jatkaa itsenäisenä liiketoimintayksikkönä vuoden 2009 loppuun asti tavoitteenaan parantaa kannattavuuttaan ja valmistautua integraation toteuttamiseen vuoden aikana. Osana Hobby Hallin kannattavuuden parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä Venäjän etäkauppa lopetettiin vuoden 2009 alusta lukien.

Tavarataloryhmän etäkaupasta vastaavaksi johtajaksi 1.1.2010 lukien nimitettiin tavarataloryhmän ostojohtajana viimeksi toiminut Raija-Leena Söderholm. Söderholm otti hoitaakseen Hobby Hallin toimitusjohtajuuden jo 1.2.2009 lukien ja ryhtyi valmistelemaan integraation toteuttamista. Hän osallistuu vuoden 2009 loppuun asti myös Stockmann-konsernin johtoryhmän työskentelyyn.

RISKITEKIJÖITÄ

Konserni harjoittaa liiketoimintaa Suomen, Ruotsin, Norjan sekä Venäjän ja Baltian maiden lisäksi T_ekissä ja Ukrainassa, joissa liiketoiminta on käynnistysvaiheessa. Stockmann-konsernin toimialueilla liiketoimintaympäristön riskitaso vaihtelee. Baltian maiden osalta liiketoimintariskien taso on merkittävästi pienentynyt maiden liityttyä Euroopan Unionin jäseniksi, eivätkä riskit valuuttakurssien epävarmuuteen ja talouksien taantumisen jatkumiseen liittyviä riskitekijöitä lukuun ottamatta miltään olennaisilta osiltaan poikkea liiketoiminnan riskeistä Suomessa. Talouskasvun voimakas kääntyminen negatiiviseksi voi vaikuttaa myös vähittäiskaupan toimintaedellytyksiin Baltian maissa.

Liiketoiminnan riskit Venäjällä ovat Pohjoismaita ja Baltiaa korkeammat ja toimintaympäristö muun muassa liiketoimintakulttuurin ja maan infrastruktuurin kehittymättömyyden vuoksi epävakaampi. Harmaan talouden osuus erityisesti kulutustavaroiden tuonnissa on edelleen suuri, ja se vääristää osaltaan kilpailun toimivuutta. Toimintaympäristö ja liiketoimintaa koskeva lainsäädäntö ovat viime vuosien aikana kuitenkin kehittyneet suotuisasti. Maan pitkään jatkunut talouskasvu hidastui vuoden 2008 loppupuolella selvästi energiasektorin vientitulojen pienentymisen ja valuutan devalvoitumisen myötä. Energian hinnan kehitys vaikuttaa olennaisella tavalla talouden kehitykseen Venäjällä lähivuosien aikana.

Globaali suhdannetaantuma vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ostovoimaan kaikilla konsernin markkina-alueilla. Kysynnän väheneminen vaikuttaa myös Stockmannin myyntiin ja kannattavuuteen. Tilanteeseen reagoidaan ylläpitämällä myynnin tasoa, kampanjoimalla ja pyrkimällä optimoimaan ostot kysyntää vastaavaksi ja tehostamalla toimintaa. Stockmannin pitkän aikavälin strategian mukaista investointiohjelmaa joudutaan finanssikriisin seurauksena arvioimaan uudelleen. Todennäköistä on, että ohjelmaan sisältyviä investointeja joudutaan osin lykkäämään ja osin luopumaan niistä kokonaan kasvunäkymien muututtua olennaisesti aikaisempaa heikommiksi. Helsingin tavaratalon meneillään oleva laajennus- ja saneerausinvestointi sekä Pietarin Nevsky Centre -tavaratalo- ja kauppakeskusinvestointi toteutetaan suunnitelmien mukaisesti.

Muodin osuus konsernin myynnistä on noin puolet. Muotikauppaan liittyvät olennaisesti tuotteiden lyhyt elinkaari ja trendiriippuvuus, kalenterista johtuva myynnin kausiluonteisuus sekä alttius säätilan tavanomaisesta poikkeaville muutoksille. Näihin tekijöihin reagoidaan osana konsernin jokapäiväistä liiketoiminnan johtamista. Merkittäviä poikkeustilanteita lukuun ottamatta näiden tekijöiden ei arvioida vaikuttavan olennaisesti konsernin myyntiin tai tulokseen.

Konsernin liiketoiminta perustuu joustavasti toimivaan logistiikkaan ja tehokkaisiin tavaravirtoihin. Tavara- tai tietoliikenteen viiveet tai häiriöt voivat vaikuttaa liiketoimintaan hetkellisesti haitallisesti. Näihin liittyviä operatiivisia riskejä pyritään hallitsemaan kehittämällä tarkoituksenmukaisia varajärjestelmiä ja vaihtoehtoisia toimintatapoja sekä panostamalla tietojärjestelmien häiriöttömään toimintaan. Operatiivisia riskejä katetaan myös vakuutuksilla. Operatiivisten riskien ei arvioida vaikuttavan olennaisella tavalla Stockmannin liiketoimintaan.

Konsernin liikevaihtoon ja tulokseen vaikuttavat valuuttakurssien muutokset konsernin raportointivaluutan euron, Ruotsin kruunun, Norjan kruunun, Venäjän ruplan, Yhdysvaltojen dollarin sekä eräiden muiden valuuttojen välillä. Rahoitusriskejä, korkotason vaihtelusta johtuvat riskit mukaan lukien, hallinnoidaan hallituksen vahvistaman riskipolitiikan mukaisesti, eikä niiden arvioida vaikuttavan olennaisella tavalla konsernin liiketoimintaan.

AB Lindexillä (publ) on ylimmässä oikeusasteessa keskeneräinen oikeudenkäynti, joka koskee Lindex-konsernin Saksan yhtiön noin 70 miljoonan euron suuruisten tappioiden vähennyskelpoisuutta Ruotsin verotuksessa. Lindex on vuonna 2008 maksanut kiistan kohteena olevat verot ja korot, yhteensä 23,8 miljoonaa euroa ja ne on kirjattu kasvattamaan Lindexin liikearvoa. Oikeudenkäynnin tuloksena mahdollisesti palautettavat verot ja korot kirjataan tulosvaikutteisesti.

Lindex on myös vaatinut oikaisua Saksan verotusta koskevaan harkintaverotukseen vuosilta 2004-2006. Tämän oikaisuvaatimuksen arvo on noin 32 miljoonaa euroa. Tämän vaatimuksen verovaikutusta ei ole kirjattu tulosvaikutteisesti.

Stockmann on käynnistänyt Moskovan kansainvälisessä välitystuomioistuimessa (ICAC) Smolenskajan tavaratalon vuokraisäntiä vastaan oikeusprosessit, joissa vaaditaan noin 75 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vahingonkorvauksia tavaratalon laittoman sulkemisen vuoksi.

Stockmann-konsernilla ei ole vireillä muita merkittäviä oikeudenkäyntejä.

VUODEN 2009 NÄKYMÄT

Suhdannetaantuma on nopeasti ja voimakkaasti laajentunut globaaliin talouteen. Kulutuskysyntä on heikentynyt kaikilla Stockmannin markkina- alueilla, ja kysynnän kehityksen ennakointi on erittäin vaikeaa.

Todennäköistä on, että kaikilla Stockmannin markkina-alueilla taloudet ovat vuoden aikana taantumassa ja kasvu on negatiivinen. Venäjän osalta kehitys on suurelta osin riippuvainen energian hinnasta.

Erityisesti vuoden 2009 ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana myyntiluvut tulevat jäämään edellistä vuotta pienemmiksi, koska vähittäiskaupan myynnin kehitys oli ripeää kaikilla markkinoilla vielä vuoden 2008 alkuvuoden aikana. Loppuvuoden aikana myynnin odotetaan suhteellisesti parantuvan edelliseen vuoteen verrattuna, koska vertailukohteena ovat jo heikentyneet edellisen vuoden luvut. Vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevoitto tulee olemaan negatiivinen ja edellistä vuotta heikompi.

Stockmann on käynnistänyt sopeuttamistoimet alhaisemman kysynnän olosuhteisiin. Rahoituskustannukset tulevat olemaan selvästi alhaisemmat kuin vuonna 2008. Tavoitteena on säilyttää positiivinen kassvirta nettoinvestointien jälkeen sekä toiminnan kannattavuuden säilyttäminen hyvällä tasolla myös vuoden 2009 aikana.

LAATIMISPERIAATTEET

Tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti. Käytetyt laatimisperiaatteet ja laskentamenetelmät ovat samat kuin vuoden 2007 tilinpäätöksessä. Luvut ovat tilintarkastamattomia.

Tase, konserni, milj. euroa 31.12.08 31.12.07 VARAT Pitkäaikaiset varat

    Aineettomat hyödykkeet (liite 1.2)758,5844,5
    Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet587,5476,8
    (liite 1.2)
    Myytävissä olevat sijoitukset6,66,5
    Pitkäaikaiset saamiset1,61,7
    Laskennalliset verosaamiset4,55,3
Pitkäaikaiset varat yhteensä1 358,81 334,8
Lyhytaikaiset varat
   Vaihto-omaisuus220,3244,4
   Saamiset, korolliset52,298,8
   Saamiset, korottomat98,4112,5
   Rahavarat35,233,2
Lyhytaikaiset varat yhteensä406,2488,9
Varat yhteensä1 765,01 823,7
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma689,1593,8
Vähemmistön osuus0,00,0
Oma pääoma yhteensä689,1593,8
Pitkäaikaiset velat, korollinen755,7855,4
Varaukset2,05,3
Pitkäaikaiset velat yhteensä757,7860,7
Laskennalliset verovelat78,157,3
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikaiset velat, korollinen20,050,1
Lyhytaikaiset velat, koroton220,1261,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä240,1311,8
Oma pääoma ja velat yhteensä1 765,01 823,7
Omavaraisuusaste, prosenttia39,032,6
Nettovelkaantumisaste, prosenttia107,4146,9
Liiketoiminnan rahavirta/osake, euroa2,902,16
Korollinen nettovelka, milj. euroa688,2773,6
Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 1000 kpl61 70356 094
Osakkeiden lukumäärä,
painotettu keskiarvo, 1000 kpl58 60955 606
Osakkeiden lukumäärä, laimennettu58 60955 815
1000 kpl Osakkeiden markkina-avo milj. euroa 611,6 1 659,8

Omavaraisuusaste = 100 x (taseen oma pääoma + vähemmistöosuus) / (taseen loppusumma - saadut ennakot)

Nettovelkaantumisaste = 100 x korolliset nettorahoitusvelat / oma pääoma yhteensä

Korollinen nettovelka = korollinen vieras pääoma - rahavarat - korolliset saamiset

Osakekannan markkina-arvo = osakkeiden lukumäärä kerrottuna tilinpäätöspäivän pörssikurssilla osakelajeittain

Rahavirtalaskelma, konserni, milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 Liiketoiminnan rahavirta Tilikauden voitto 39,1 88,4 Oikaisut

   Poistot61,436,9
   Pysyvien vastaavien myyntivoitot-3,5
   (-) ja -tappiot (+)
   Korkokulut ja muut rahoituskulut51,77,0
   Korkotuotot-1,6-1,3
   Verot32,731,1
   Muut oikaisut-1,41,2
Käyttöpääoman muutokset
   Myynti- ja muiden saamisten muutos75,6-11,0
   Vaihto-omaisuuden muutos24,0-12,5
   Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos-12,78,8
Maksetut korot-47,7-6,5
Saadut korot0,81,3
Maksetut verot-48,3-23,5
Liiketoiminnan nettorahavirta170,1119,9
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin-181,1-113,2
hyödykkeisiin
Aineellisen käyttöomaisuuden myynti6,1
Tytäryhtiöiden hankinta vähennettynä-18,9-852,5
hankintahetken rahavaroilla
Saadut osingot0,10,1
Investointien nettorahavirta-193,7-965,6
Rahoituksen rahavirta
Maksullinen osakeanti135,25,8
Lyhytaikaisten lainojen lisäys (+), vähennys (-)-30,135,5
Pitkäaikaisten lainojen lisäys (+), vähennys (-)11,7835,6
Maksetut osingot-75,2-72,1
Rahoituksen nettorahavirta41,7804,8
Rahavarojen muutos18,1-40,9
Rahavarat kauden alussa33,259,2
Rahavarojen muuntoero-2,20,4
Luotollinen shekkitili, kauden alussa-14,6
Rahavarat35,233,2
Luotollinen shekkitili, kauden lopussa-0,7-14,6
Rahavarat kauden lopussa34,518,6

Tuloslaskelma,Muutos
konserni, milj. euroa1-12/20081-12/2007prosenttia
Liikevaihto1 878,71 398,234
Liiketoiminnan muut tuotot4,29,7-57
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö-971,7-791,223
Palkat ja työsuhde-etuuksista-350,5-224,156
aiheutuneet kulut
Poistot-61,4-36,967
Liiketoiminnan muut kulut-377,4-230,664
Liikevoitto (-tappio)121,9125,2-3
Rahoitustuotot ja -kulut-50,1-5,7777
Voitto (tappio) ennen veroja71,7119,4-40
Tuloverot-32,7-31,1
Tilikauden voitto (tappio)39,188,4-56
Tulos/osake, euroa0,671,59
Tulos/osake, laimennettu, euroa0,671,58
Liikevoitto (-tappio) prosentti6,59,0
liikevaihdosta
Oma pääoma/osake, euroa11,2410,665
Oman pääoman tuotto, liukuva 12 kk,6,115,2-60
prosenttia Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 8,3 12,1 -31 kk, prosenttia Henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi 11 964 8 979 33 muutettuna Investoinnit 182,3 977,4 -81

Tulos/osake, osakeantikorjattu = (voitto ennen veroja - vähemmistöosuus - tuloverot) / osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä Oman pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia = 100 x kauden voitto (12 kk) / (oma pääoma + vähemmistöosuus) (keskimäärin 12 kk:n aikana)

Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia = 100 x (voitto ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut) (12 kk) / sijoitettu pääoma (keskimäärin 12:n kk aikana)

SEGMENTTITIEDOT Segmentit Myynti milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 Muutos prosenttia

Tavarataloryhmä1 218,91 218,10
Lindex672,568,1887
Hobby Hall191,0206,5-7
Seppälä182,6174,74
Jakamaton0,80,8-5
Konserni2 265,81 668,336
Liikevaihto, milj. euroa1-12/20081-12/2007Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä1 025,91 025,00
Lindex540,254,7888
Hobby Hall159,6171,7-7
Seppälä151,9145,15
Jakamaton1,11,7-37
Konserni1 878,71 398,234
Liikevoitto (tappio), milj. euroa1-12/20081-12/2007Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä54,091,8-41
Lindex58,715,0291
Hobby Hall0,85,7-86
Seppälä14,620,7-30
Jakamaton-6,1-7,5-18
Eliminoinnit0,0-0,7-95
Konserni121,9125,2-3
Investoinnit,
brutto, milj. euroa31.12.200831.12.2007Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä146,0111,531
Lindex25,2853,1-97
Hobby Hall3,13,5-10
Seppälä7,29,3-23
Jakamaton0,8
Konserni182,3977,4-81
Varat, milj. euroa31.12.200831.12.2007Muutos
prosenttia
Tavarataloryhmä704,0652,48
Lindex806,0992,9-19
Hobby Hall90,4102,7-12
Seppälä116,544,7161
Jakamaton48,130,956
Konserni1 765,01 823,7-3
Korottomat velat,31.12.200831.12.2007Muutos
milj. euroaprosenttia
Tavarataloryhmä121,9125,9-3
Lindex99,4100,8-1
Hobby Hall16,614,514
Seppälä10,711,5-7
Jakamaton51,671,7-28
Konserni300,2324,3-7

Markkina-alueet Muutos

Myynti, milj. euroa1-12/20081-12/2007prosenttia
Suomi 1)1 224,81 171,55
Ruotsi ja Norja 2)575,259,5867
Baltia ja Tsekki 1)211,7194,19
Venäjä 3)254,1243,24
Konserni2 265,81 668,336
Suomi, prosenttia54,170,2
Ulkomaat, prosenttia45,929,8
Muutos
Liikevaihto, milj. euroa1-12/20081-12/2007prosenttia
Suomi 1)1 021,8977,65
Ruotsi ja Norja 2)460,247,5868
Baltia ja Tsekki 1)179,8165,09
Venäjä 3)217,0208,04
Konserni1 878,71 398,234
Suomi, prosenttia54,469,9
Ulkomaat, prosenttia45,630,1
Muutos
Liikevoitto (-tappio), milj. euroa1-12/20081-12/2007prosenttia
Suomi 1)71,196,3-26
Ruotsi ja Norja 2)57,314,4298
Baltia ja Tsekki 1)10,721,1-49
Venäjä 3)-17,3-6,6163
Konserni121,9125,2-3
Suomi, prosenttia58,476,9
Ulkomaat, prosenttia41,623,1
Muutos
Investoinnit, brutto milj. euroa31.12.200831.12.2007prosenttia
Suomi 1)104,680,230
Ruotsi ja Norja 2)19,4847,0-98
Baltia ja Tsekki 1)8,95,175
Venäjä 3)49,545,010
Konserni182,3977,4-81
Suomi, prosenttia57,48,2
Ulkomaat, prosenttia42,691,8
Muutos
Varat, milj. euroa31.12.200831.12.2007prosenttia
Suomi 1)689,5585,218
Ruotsi ja Norja 2)752,7975,7-23
Baltia ja Tsekki 1)108,275,843
Venäjä 3)214,6187,015
Konserni1 765,01 823,7-3
Suomi, prosenttia39,132,1
Ulkomaat, prosenttia60,967,9
1) Tavarataloryhmä, Lindex, Hobby Hall
ja Seppälä 2) Lindex 3) Tavarataloryhmä, Lindex, Hobby Hall ja Seppälä

Laskelma oman pääoman

muutoksista,Osake-Ylikurssi-Muut
konserni, milj. euroapääoma*rahastorahastot
Oma pääoma 31.12.2006111,7183,444,1
Merkinnät optiotodistuksilla0,52,6
Osakepalkkiot
Siirto muihin rahastoihin0,0
Rahavirran suojaukset
Optioiden kuluoikaisut
Osingonjako
Muuntoerot
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 31.12.2007112,2186,044,1
Merkinnät optiotodistuksilla0,00,0
Uusmerkinnät11,2
Osakepalkkiot
Osakeantimenot
Rahavirran suojaukset
Optioiden kuluoikaisut
Osingonjako
Muuntoerot
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 31.12.2008123,4186,144,1
* sisältää osakeannin
Laskelma oman pääoman
muutoksista,Käyvän
arvonSVOP-Muunto-
konserni, milj. euroarahasto**rahastoerot
Oma pääoma 31.12.20060,00,00,0
Merkinnät optiotodistuksilla
Osakepalkkiot
Siirto muihin rahastoihin
Rahavirran suojaukset0,5
Optioiden kuluoikaisut
Osingonjako
Muuntoerot0,0
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 31.12.20070,50,00,0
Merkinnät optiotodistuksilla
Uusmerkinnät126,2
Osakepalkkiot
Osakeantimenot-2,1
Rahavirran suojaukset1,0
Optioiden kuluoikaisut
Osingonjako
Muuntoerot-0,1-6,8
Katsauskauden tulos
Oma pääoma 31.12.20081,4124,1-6,7
** laskennallisen verolla
vähennettynä

Laskelma oman pääoman

muutoksista,Kerty-
neetVähem-
voitto-mistö-
konserni, milj. euroavaratYhteensäosuusYhteensä
Oma pääoma 31.12.2006232,3571,60,0571,6
Merkinnät optiotodistuksilla3,13,1
Osakepalkkiot0,40,40,4
Siirto muihin rahastoihin0,00,0
Rahavirran suojaukset0,50,5
Optioiden kuluoikaisut1,91,91,9
Osingonjako-72,1-72,1-72,1
Muuntoerot0,00,00,0
Katsauskauden tulos88,488,488,4
Oma pääoma 31.12.2007250,9593,80,0593,8
Merkinnät optiotodistuksilla0,00,0
Uusmerkinnät137,4137,4
Osakepalkkiot0,10,10,1
Osakeantimenot-2,1-2,1
Rahavirran suojaukset1,01,0
Optioiden kuluoikaisut1,91,91,9
Osingonjako-75,2-75,2-75,2
Muuntoerot-6,9-6,9
Katsauskauden tulos39,139,10,039,1
Oma pääoma 31.12.2008216,8689,10,0689,1

Vastuusitoumukset, konserni, 31.12.2008 31.12.2007 milj. euroa Kiinnitykset maa-alueisiin ja 1,7 1,7 rakennuksiin

Pantit1,00,1
Kiinteistöinvestointien48,2
tarkistusvastuu Yhteensä 50,9 1,8 Liiketilojen vuokrasopimukset, 31.12.2008 31.12.2007 milj. euroa Sitovien liiketilojen vuokrasopimusten perusteella maksettavat minimivuokrat
Yhden vuoden kuluessa143,2124,6
Yli vuoden kuluessa478,9449,3
Yhteensä622,1573,8
Leasingsopimusten maksut, milj. euroa31.12.200831.12.2007
Yhden vuoden kuluessa1,11,4
Yli vuoden kuluessa0,91,3
Yhteensä2,02,8
Johdannaissopimukset, konserni, milj.31.12.200831.12.2007
euroa Nimellisarvot
Valuuttajohdannaiset204,467,8
Sähköjohdannaiset2,51,5
Yhteensä206,969,3
Käytetyt valuuttakurssit
MaaValuutta31.12.200831.12.2007
VenäjäRUB41,283035,9860
ViroEEK15,646615,6466
LatviaLVL0,70830,6964
LiettuaLTL3,45283,4528
RuotsiSEK10,87009,4415

Tuloslaskelma

vuosineljänneksittäin,Q4Q3Q2Q1
konserni, milj. euroa2008200820082008
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto541,3440,8483,3413,4
Liiketoiminnan muut tuotot0,10,3-0,13,8
Aineiden ja tarvikkeiden-273,5-224,7-242,6-231,0
käyttö Palkat ja työsuhde- -92,9 -82,3 -90,2 -85,1 etuuksista aiheutuneet kulut
Poistot-14,2-13,2-18,7-15,2
Liiketoiminnan muut kulut-102,4-86,2-100,3-88,5
Liikevoitto (-tappio)58,434,631,4-2,5
Rahoitustuotot ja -kulut-12,7-12,8-13,3-11,3
Voitto (tappio) ennen45,721,818,1-13,8
veroja
Tuloverot-25,8-6,2-2,92,2
Tilikauden voitto (tappio)19,915,615,2-11,6
Tulos/osake, euroa
Perus0,340,270,27-0,21
Laimennettu0,340,270,27-0,21
Q4Q3Q2Q1
Myynti milj. euroa2008200820082008
Tavarataloryhmä371,8264,8306,4275,9
Lindex175,6174,9183,8138,3
Hobby Hall53,741,648,347,4
Seppälä51,550,145,235,7
Jakamaton0,20,20,20,2
Konserni652,8531,5583,9497,5
Liikevaihto, milj. euroa
Tavarataloryhmä312,9223,1257,3232,7
Lindex141,0140,6147,6111,0
Hobby Hall44,934,740,439,7
Seppälä42,841,737,629,7
Jakamaton-0,30,60,40,4
Konserni541,3440,7483,3413,4
Liikevoitto, milj. euroa
Tavarataloryhmä34,913,54,11,5
Lindex20,315,723,8-1,2
Hobby Hall1,60,70,7-2,1
Seppälä4,25,95,1-0,6
Jakamaton-3,3-0,7-2,20,2
Eliminoinnit0,8-0,50,0-0,3
Konserni58,434,631,4-2,5

Tuloslaskelma

vuosineljänneksittäin,Q4Q3Q2Q1
konserni, milj. euroa2007200720072007
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto483,9308,6294,2311,4
Liiketoiminnan muut tuotot0,09,7
Aineiden ja tarvikkeiden-255,8-179,8-164,0-191,6
käyttö Palkat ja työsuhde- -73,2 -47,6 -52,6 -50,8 etuuksista aiheutuneet kulut
Poistot-10,5-8,9-8,4-9,1
Liiketoiminnan muut kulut-73,7-50,0-55,1-51,7
Liikevoitto (-tappio)70,832,114,18,2
Rahoitustuotot ja -kulut-4,3-0,5-0,8-0,2
Voitto (tappio) ennen66,531,613,38,0
veroja
Tuloverot-17,9-8,1-3,2-1,9
Tilikauden voitto (tappio)48,623,510,26,1
Tulos/osake, euroa
Perus0,870,430,180,11
Laimennettu0,870,420,180,11
Q4Q3Q2Q1
Myynti milj. euroa2007200720072007
Tavarataloryhmä400,4275,5261,0281,2
Lindex68,1
Hobby Hall58,945,946,055,6
Seppälä51,245,443,534,6
Jakamaton0,20,20,20,2
Konserni578,8367,0350,7371,7
Liikevaihto, milj. euroa
Tavarataloryhmä336,9232,2219,6236,3
Lindex54,7
Hobby Hall49,238,238,146,2
Seppälä42,537,836,128,7
Jakamaton0,70,50,40,1
Konserni483,9308,6294,2311,4
Liikevoitto, milj. euroa
Tavarataloryhmä46,925,711,57,8
Lindex15,0
Hobby Hall2,72,5-0,91,5
Seppälä8,65,55,80,8
Jakamaton-2,4-1,1-2,1-1,8
Eliminoinnit0,0-0,5-0,10,0
Konserni70,832,114,18,2

1. VARAT

milj. euroa31.12.200831.12.2007
Hankintameno 1.1.813,8551,7
Muuntoero +/--21,00,0
Yritysostot 1.1.-31.12.154,7
Muuntoero +/--0,2
Lisäykset 1.1.-31.12.181,6125,9
Vähennykset 1.1.-31.12.-29,0-18,4
Hankintameno 31.12.945,4813,8
Kertyneet poistot 1.1.212,5193,2
Muuntoero +/--2,60,0
Vähennysten poistot-25,5-17,6
Tilikauden poisto61,436,9
Kertyneet poistot 31.12.245,7212,5
Kirjanpitoarvo 1.1.601,3358,5
Kirjanpitoarvo 31.12.699,6601,3
Konsernin liikearvo
milj. euroa31.12.200831.12.2007
Hankintameno 1.1.720,0
Yritysostot 1.1.-31.12721,7
Muuntoero +/--94,6-1,7
Lisäykset 1.1.-31.1223,8
Muuntoero +/--2,8
Hankintameno 31.12.646,5720,0
Kirjanpitoarvo 1.1.720,0
Kirjanpitoarvo 31.12.646,5720,0
Varat yhteensä1 346,11 321,3
2. HANKITUT LIIKETOIMINNOT, 2007 Lindexin hankinta, alustavan hankintamenolaskelman täsmennys 31.12.2008 Hankitut yhtiöt
Milj. euroaKirjanpito-Yhdistä-Kirjanpito-
arvot ennenmisessäarvot
yhdistämistäkirjatutyhdistä-
käyvätmisen
arvotjälkeen
Aineettomat hyödykkeet
   Tavaramerkit18,478,296,6
   Vuokraoikeudet0,00,0
   Asiakassuhteet2,42,4
   Toimittajasuhteet4,34,3
   ATK-ohjelmat10,310,3
   Liikearvo7,6-7,60,0
Aineelliset41,141,1
käyttöomaisuushyödykkeet
Muut rahoitusvarat2,62,6
Laskennallinen verosaaminen3,03,0
Vaihto-omaisuus72,64,276,8
Myynti- ja muut saamiset14,614,6
Rahavarat9,09,0
Varat yhteensä179,281,5260,8
Laskennallinen verovelka1,725,026,7
Eläkevelvoitteet3,43,4
Varaukset2,52,5
Luotollinen shekkitili29,029,0
Muut velat69,923,893,7
Velat yhteensä106,548,8155,3
Nettovarat72,732,7105,4
Hankintameno851,7
Liikearvo746,2746,2

STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä toimitusjohtaja

JAKELU NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet

Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus tänään 13.2.2009 klo 14.00, World Trade Center, Marskin sali, Aleksanterinkatu 17, Helsinki.





Takaisin listaukseen