Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Stockmann Oyj Abp:n toimitusjohtaja johtaa yhtiön operatiivista toimintaa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Hallitus nimittää yhtiön toimitusjohtajan ja päättää tämän palvelussuhteen ehdoista, jotka määritellään kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Toimitusjohtajan lisäksi hallitus nimittää muut konsernin johtoryhmän jäsenet.

Yhtiön toimitusjohtajana toimii 19.8.2019 alkaen Jari Latvanen.

Stockmann-konsernin johtoryhmään kuuluu viisi jäsentä. Johtoryhmä vastaa toimitusjohtajan johdolla liiketoiminnan ohjaamisesta sekä strategisten ja taloudellisten suunnitelmien laadinnasta. Konsernin johtoryhmän lisäksi Lindex- ja Stockmann-liiketoimintayksiköillä on omat operatiiviset johtoryhmänsä.

Tiedot johtoryhmän jäsenten tärkeimmistä työtehtävistä ja tämänhetkisistä luottamustoimista on esitetty kohdassa lisätietoja johtoryhmän jäsenistä. Johdon palkitsemisesta voi lukea vuosittaisesta palkka- ja palkkioselvityksestä.
 

Jari Latvanen (s. 1964)

  • MBA, toimitusjohtaja
  • Suomen kansalainen
  • Stockmannille ja nykyiseen tehtävään  2019

Susanne Ehnbåge (s. 1979)

  • KTM, Lindexin toimitusjohtaja
  • Ruotsin kansalainen
  • Lindexille ja
    nykyiseen tehtävään 2018

Pekka Vähähyyppä (s. 1960)

  • KTM, EMBA, talousjohtaja
  • Suomen kansalainen
  • Stockmannille 2000–2015 ja
    nykyiseen tehtävään 2019
 

Jukka Naulapää (s. 1966)

  • OTK, lakiasiainjohtaja
  • Suomen kansalainen
  • Stockmannille 1998,
    nykyiseen tehtävään 2008

Tove Westermarck (s. 1968)

  • KTM, Chief Operating Officer, Stockmann Retail
  • Suomen kansalainen
  • Stockmannille 1991,
    nykyiseen tehtävään 2019
 

 

Johtoryhmän jäsenten kuvat ovat ladattavissa Flickr-kuvapankista.