Hillitön meno InnoDay-tapahtumassa

Innokampuksen järjestämä nuorten innovointitapahtuma InnoDay keräsi Hartwall Areenalle keskiviikkona 11.5.2016 yli 8 000 nuorta. Tapahtumapäivänä nuoria valmennettiin työelämän keskeisiin taitoihin, ideointiin ja innovointiin. Päivän aikana nuorten ratkaisivat yritysten antamia tehtäviä ja haasteita. Nuoret kehittivät yli 10 000 ratkaisua paikalla olleille 50 yhteistyökumppanille. Stockmann oli yksi tapahtuman pääkumppaneista.

Stockmannilla oli InnoDayssa oma tapahtuma-alue ja Stocka YouTube -lounge. Päälavan läheisyydessä sijaitsevan tapahtuma-alueen suosikiksi muodostui Stockmannin valokuvauskoppi, johon nuoret jonottivat innokkaasti koko päivän ajan. Lisäksi tapahtuma-alueella muun muassa pelattiin nopeuspelejä, kirjoitettiin graffitiseinään ja tietysti ideoitiin sitä, millainen on nuorten Stocka.

Stocka YouTube -lounge toteutettiin yhteistyössä Elisan ja Samsungin kanssa. Loungessa tunnetut tubettajat Laura Haimila, Eetu Pesonen, Jonna Paananen ja Arttu Lindeman kertoivat omista kokemuksistaan ja antoivat vinkkejä vloggaamiseen ja videoiden kuvaamiseen. Lisäksi loungessa pääsi virtuaalikierrokselle Helsingin keskustan tavarataloon virtuaalilasien avulla. Nuoret osallistuivat myös videokisaan, jossa he kertoivat omia ajatuksiaan ja ideoitaan nuorten Stockasta. Parhaan videon kuvaajalla on mahdollisuus päästä Stockmannin vloggaajaksi.

Photobooth-koppi oli nuorten suosikki! Stocka YouTube -loungessa kuvattiin videoita.