Palkitsimme Hullujen Päivien kausiapulaisia

Stockmann ja Opteam palkitsivat toista kertaa Hullujen Päivien kausiapulaisia Vuoden konkari - ja Vuoden tulokas -palkinnoilla. 

Stockmann ja Opteam palkitsivat toistamiseen Hulluilla Päivillä työskennelleitä kausiapulaisia. Vuoden konkarit ja Vuoden tulokkaat valikoituivat muun muassa asiakkaan odotukset ylittävän asiakaspalvelun, huippuasenteen ja läpi kampanjan säilyvän hymyn perusteella.

Jokaisesta tavaratalosta palkittiin neljä henkilöä. Konkarit olivat työskennelleet Hulluilla Päivillä jo useamman kerran, kun taas tulokkaille syksyn kerta oli ensimmäinen.

Pääkaupunkiseudun tavaratalojen Hulluilla Päivillä työskennelleiden kausityöntekijöiden palkitsemistilaisuus oli Opteamin Helsingin toimistolla joulukuun ensimmäinen päivä. Myös Tampereen ja Turun Stockmannit ovat palkinneet omia apulaisiaan. Valtakunnallisesti syksyn Hulluilla Päivillä työskenteli noin 1 300 kampanjatyöntekijää.

”Kiitos teille kaikille, emme selviäisi Hullareista ilman teidän apuanne. Toivottavasti nähdään Stockalla jatkossakin”, Helsingin tavaratalon johtaja Jessica Nyholm-Silvennoinen sanoo.

Hullujen Päivien aikana työskentelystä palkituilla oli jäänyt erityisesti mieleen yhteisöllisyys, mukavat asiakaskohtaamiset ja positiivinen tekemisen meininki.  

”Työskentelin syksyn Hullujen Päivien ajan Itiksen Herkun kalatiskillä, joka on ehdoton lempparipaikkani Stockalla. Kalatiskillä saa kävellä ympäriinsä ja höpötellä koko päivän”, Vuoden konkarin palkinnon pokannut Astrid Koljonen kertoo.

Katso videolta, kun Astrid ja Itiksen kosmetiikkaosastolle työskennellyt Else Tunturipuro kertovat kokemuksistaan kausiapulaisina.

Kiitos palkituille ja muille Hulluilla Päivillä töissä olleille ja tervetuloa töihin jälleen ensi vuonna niin uudet kuin vanhatkin työntekijät!
 

 

Iloisia konkareita ja tulokkaita Opteamin toimistolla

 

Kakkukahveilla vasemmalta Minttu, Konsta, Elina, Jenna ja Anna